MAJENGON TERVEYSASEMA
Majengon terveyskeskus Moshissa on osa alueen kunnallista terveydenhuoltoa. Se perustettiin vuonna 1969 synnytyssairaalaksi. Tuohon aikaan terveysasemalla oli vain n. 10 työntekijää. Nykyisin terveysasemalla on lähes 40 työntekijää. Terveysasema saa rahoituksensa kunnalta sekä norjalaiselta naisryhmältä. Terveysasema palvelee 7 eri kylän asukkaita, joten asukasmäärä terveysaseman alueella on todella suuri.
Terveysasemalla on päivystyspotilaita päivittäin n 60-100. Terveysaseman vuodeosasto on vain äitiyspoliklinikan käytössä. Muut vuodepaikkaa tarvitsevat potilaat saavat lähetteen toiseen sairaalaan. Terveysasemalla syntyy n 70-80 lasta kuukaudessa. Vuodeosastolla on 10 sänkyä ja synnytyssalissa 3. Lapsipotilaita terveysasemalla on päivittäin yli 30.
Terveysasemalla on monia tehtäviä. Yksi aseman tärkeimmistä tehtävistä on päivystyspotilaiden hoitaminen. Yleisimmät vaivat ovat malaria, tuberkuloosi (75% tuberkuloosi potilaista on HIV positiivisia), keuhkokuume (lapsilla ja vanhuksilla), kohonnut verenpaine, diabetes, ripuli ja oksentelu, ihosairaudet ja sukupuolitaudit. Asemalla käy sukupuolitautien erikoislääkäreitä KCMC:n yliopistollisesta sairaalasta. Päivystyspoliklinikalla tehdään myös pieniä kirurgisia toimenpiteitä.
Päivystypoliklinikan lisäksi terveysasemalla on myös monia muita osastoja. Synnytysosastolla hoidetaan odottavia äiteja aina raskauden alusta asti synnytyksen jälkeiseen neuvontaan saakka hyvin kokonaisvaltaisesti. Raskaana olevat äidit käyvät terveysasemalla säännöllisissä tarkastuksissa jo ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen heille annetaan vauvan hoitoon ja perhesuunnitteluun liittyvää opastusta. Terveysasemalla toimii myös lasten klinikka, jossa hoidetaan alle viisivuotiaita lapsia.
Tuberkuloosia sairastaville jaetaan lääkkeitä terveysasemalla päivittäin. Myös HIV positiiviset saavat asemalta päivittäiset lääkkeensä. HIV positiivisia äitejä opastetaan terveelliseen elämäntapaan ja lapsen hoitoon sekä heille annetaan asemalta äidinmaitoa. HIV:n suhteen asemalla toimii ns. TCT- klinikka, joka tarkoittaa counseling, testing, counseling. Klinikalla annetaan siis opastusta ja neuvoja HIV:sta ennen testausta, testataan ihmisiä ja jälleen annetaan neuvontaa testituloksen saamisen jälkeen tuloksesta riippuen.
Päivystyspoliklinikan lisäksi terveysasemalta tehdään kotikäyntejä kahtena päivänä viikossa.
Ota mukaasi omat työvaatteet sekä reilusti käsidesiä ja suojakäsineitä.
Katso tästä kuvia Majengon terveysasemasta.







